Schjerfbeckin "Keltaisia ruusuja" n. 1888

 

Tämä Helene Schjerfbeckin maalaus on sellainen, että sitä voidaan pitää sekä osittain tyypillisenä tekijälleen, että luonteenomaisena kopioitsijan teoksena. Esikuvana sille on nähdäkseni ollut Victoria Fantin-Latourin (o.s. Dubourg) samanniminen öljymaalaus n. vuodelta 1880. Schjerfbeckin kopio on vain noin puolet esikuvan koosta, maalaustavaltaan se on mielestäni parempi kuin ranskalaisen teos. Ensimmäisen kerran näin Victoria Fantin-Latourin maalauksen kuvattuna  huutokauppaluettelossa (Christie's South Kensington 24.6.1991). Uudelleen se tuli myyntiin Lontoossa 1996. Internetistä Artpricen sivustolta (maksullinen katsaus huutoksauppojen myynteihin) värikuva löytyy ensin mainitun huutokauppatilaisuuden päivämäärän kohdalta nimellä Roses jaunes dans un verre. Tämä teos meni niin halvalla (muutama tuhat euroa), että sitä ei kukaan ole pitänyt mestariteoksena.

Kopiosta ei tiedetä paljon, ja siihen liittyy eräitä suuria kysymysmerkkejä. Ateneumin suuren Schjerfbeck-luettelon (1992) mukaan maalaus ei ollut esillä näyttelyissä Schjerfbeckin eläessä, mutta se oli kuvattuna Gotthard Johanssonin kirjassa Helene Schjerfbecks konst (1940). Ja itse asiassa se oli mukana jo ensimmäisen omistajansa Stenmanin järjestämässä taiteilijan suunnitellun USA-kokoelman esittelyssä Tukholmassa 1939 (tieto tästä on jäänyt huomaamatta Ateneumin Schjerfbeck- näyttelyn luettelon tekijöiltä).  On siten vaikea uskoa, että Schjerfbeck ei olisi ollut tietoinen maalauksen esillä  olosta hänen alkuperäistyönään, koska vuoden 1940 kuvassa taiteilijan monogrammien yhteydessä ei näy merkintöjä kopiosta. Gotthard Johanssonin kirjan kuvitus perustui Schjerfbeckin teoksista tehtyihin heliografeihin, joita painettiin suurehko määrä.

Schjerfbeck antoi lähes poikkeuksetta tukijoittensa Gösta Stenmanin ja Einar Reuterin (alias H.Ahtelan) valita teokset näyttelyihinsä sukulaistensa myötävaikutuksella eikä halunnut järjestelyihin kummemmin puuttua. Olisiko niin, että teosvalinnasta oli vastuussa lähinnä Stenman, sillä Ahtelan Schjerfbeck-kirjassa vuodelta 1951 kukkataulua ei mainittu teksteissä eikä kuvattu? Vuoden 1953 ruotsinkielisessä versiossa se ilmoitettiin johtaja James Johanssonille kuuluvaksi (Norrköping, Ruotsi) ja  1880-luvulla valmistuneeksi..

Jos Stenman sai valinnastaan sapiskaa, ehkä tästä johtuen maalaus ei enää esiintynyt hänen tai perikunnan järjestämissä Schjerfbeck-näyttelyissä. Se pulpahti esiin uudelleen 1962, 1975 ja Tammisaaren museon järjestämässä näyttelyssä 1984 sekä ruotsalaisen tutkijan Lena Holgerin johdolla pidetyssä näyttelyssä Tukholman Waldemarsuddessa 1987.

Oman arvaukseni mukaan Schjerfbeck teki kopionsa todennäköisesti 1880-luvun loppupuolella joko Ranskassa tai Englannissa, jolloin hän teki eräitä parhaita maalauksiaan, samoin parhaita kopioitaan. Schjerfbeck sai osan tuloistaan tekemällä taitavia jäljennöksiä merkittävistä teoksista. 1886 hän oli myös avustanut Albert Edelfeltiä tämän tehdessä kopiota Louis Pasteurin muotokuvasta. Tämän kukkamaalauksen malliksi ottamiseen tuskin oli muita syitä kuin se, että Heleneä emotionaalisesti viehätti taulun tietty melankolisuus, ruusujen uuvahtaneisuus ja sommittelun pelkistys. Hän näki siinä jotain oman tyylinsä kanssa yhteensopivaa ja teknillisesti haastavaa. Veikkaan, että Schjerfbeck ei itse edes signeerannut taulua, mutta tämä pitäisi tutkimuksin varmentaa, samoin se, oliko signeerauksen alla merkintä kopiosta, joka on myöhemmin poistettu. Arveluni perustuu siihen, että signeeraus on mitä epätyypillisin. Siksi en näe kovin todennäköisenä että taiteilija itse merkitsi maalauksen monogrammeillaan, ihmetellä täytyy myös, jos Stenman signeerasi sen, sillä hän tunsi kyllä tyypilliset merkitsemistavat.

Kallistun sille kannalle että Schjerfbeck teki kopionsa Englannissa  Victoria Dubourgin teoksen äärellä (sillä nimellä maalaus on signeerattu), koska se oli aikoinaan kauan Englannissa ja saattoi kuulua jonkun jonkun Schjerfbeckin taiteilijatuttavan omistukseen. Se ainakin selittäisi, miksi Schjerfbeck on voinut niin tarkkaan pienimpiä yksityiskohtia myöten syventyä esikuvansa luomukseen.

En voi olla silti olla ihmettelemättä, miksi Schjerfbeck teki niin orjallisen kopion teoksesta, joka maailman taideväen silmissä ei kohoa juuri suurempaan arvoon kuin jonkin suomalaisen kukkamaalarin kuten Greta Schalinin tai Anna Snellmannin teos meidän markkinoillamme. Siinä mielessä Victoria oli kokeneempi taiteilijana kuin Helene, että hän oli kymmenisen vuotta kauemmin osallistunut Pariisin Salongin näyttelyihin kuin tämä. Kokemus ei silti merkitse niin paljon kuin lahjakkuus, ja sitä suomalaisella oli moninkertaisesti enemmän.

Pidän mahdollisena että sekä Henrin vaimo että Helene käyttivät teostensa esikuvana jotain kukkien mestarin teosta, käsittääkseni todennäköisimmin 1870-luvun alkuvuosilta (kuten vuosilta 1872-73). Victoria ja Henri avioituivat 1876, joten vaimolla oli hyvää aikaa perehtyä malliteokseen, varsinkin jos aviopuoliso oli sen säästänyt itsellään. Henri Fantin-Latourin koko tuotannosta on tulossa lähivuosina erään pariisilaisen gallerian valmistelema Catalogue Raisonné, joten sen avulla voidaan ratkaista, onko alkuperäinen idea Helenen Keltaisiin ruusuihin tullut Henrin vai Victorian teoksesta.

Tuntemistani Henrin maalauksista esimerkiksi Roses dans un verri long vuodelta 1873 on värinkäytöltään ja tekniikaltaan lähempänä oman maalarimme teosta kuin Victorian alussa mainittu teos. Se on myös kooltaan suunnilleen samaa luokkaa kuin Schjerfbeckin. Tiedot ja kuva maalauksesta, joka myytiin Lontoossa 10.5.1999, on saatavissa internetin maksulliselta linkiltä www.artprice.com. Maalaus kuului ennen myyntiin tuloaan arvokkaaseen kokoelmaan ja se oli mukana merkittävässä taiteilijan tuotantoa esittävässä näyttelyssä 1960-luvulla. Toisaalta, kyllä ainakin yksi Victoria Dubourgin ruusutaulu on tietääkseni päätynyt arvokokoelmaan, Valkoisia ruusuja lasissa (ajoittamaton), joka pysyi Léoncé Bénéditen ja hänen jälkeensä kahden sukupolven omistuksessa vuoteen 1979 asti, jolloin se myytiin Lontoossa 7.12. Tämäkin maalaus muistuttaa alapuoliskoltaan Victorian alussa mainittua teosta, samoin Schjerfbeckin, mutta siinä nuokkuvien ruusujen yläpuolelle on lisätty sekä nupussa oleva että laajimmilleen auennut ruusu.

 Jos Schjerfbeckin maalauksen esikuvana oli Henrin eikä Victorian maalaus, silloin kumpikin naismaalari on kopioinnut saman teoksen ja tässä "kilpailussa " Helene on voittanut selvästi laadussa. Mielenkiintoinen toinen Henrin maalaus keltaisista ruusuista on vuodelta 1883 (Sotheby's, New York 13.5.1986 I). Siinä tosin ruusut esitetään hyväkuntoisina ja ylös valoon suuntautuneina.

Mielenkiintoinen suuri värikuva eräästä tyypillisestä Henrin kukkataulusta (Roses 1873) löytyy Edward Lucie-Smithin kirjasta Fantin-Latour vuodelta 1977. Teos kuuluu Birminghamin City Art Gallerylle. Ryöppyilevin värimassoin esitetyt ruusujen terälehdet eroavat kyllä aika paljon Schjerfbeckin tyylistä, samoin lehdet ovat paljon monipuolisemmin ja elävämmin  - pitäisikö sanoa naturalistisemmin - kuvatut kuin Helenen yksitotisen pelkistetyt lehdet. Ne ovat Henrillä myös lähes poikkeuksetta pienemmät kuin naistaiteilijoiden kuvaamat.

Olen ihaillut useita Henri Fantin-Latourin asetelmia realistisen asetelmataiteen helminä. Voi olla että oma suhtautumiseni Schjerfbeckin Keltaisiin ruusuihin on kärsinyt, koska yhdistin sen niin varhain Victoria Fantin-Latourin teokseen sen sijaan, että olisin nähnyt sen Henrin jonkun mestariluomuksen rinnalla. Anthea Callen on maalaustekniikan tutkimuksissaan todennut miehen käyttäneen joissakin maalauksissaan öljyä imevää maalauspohjaa. Sen ansiosta hän sai karsittua liikaa loisteliaisuutta ja "kiiltokuvamaisuutta" niistä, seikka, joka hyvinkin saattoi saada Schjerfbeckin ihastumaan ranskalaisen maalaustapaan. Lisäksi tällä oli monia samoja esikuvia renessanssista lähtien kuin meidän modernistillamme. Jopa Henrin taiteilijakoulutus alkoi hyvin varhain kuten Helenen, jo 10-vuotiaana.

Schjerfbeckiltä löytyy toinenkin ruusuaiheinen maalaus samoilta ajoilta. Leena Ahtola-Moorhousen tekemän ajoituksen mukaan se on maalattu n. 1888, ja teos myytiin Englannissa pian sen valmistumisen jälkeen englantilaiselle yksityishenkilölle. Tekotapa siinä on melko vanhoillinen ja poikkeaa selvästi Fantin-Latourin tyylillä maalatusta (Table Roses, myytiin 28.6.1999 Lontoossa). Päättelen tämän teoksen maalatuksi ennen kopoita, ja sen tyyli osoittanee, ettei Schjerfbeck itsenäisesti olisi päätynyt ranskalaisen maalarin tekotavan noudattamiseen.

Jos Schjerfbeck alunperin merkitsi kopionsa kopioksi, niin asiassa ei tietenkään ole mitään paheksuttavaa, varsinkin kun hän valitsi mallikseen Henrin rakastamat kukat, joita monet muutkin hänen jäljissään kuvasivat. Mm. Manet maalasi viimeisinä teoksinaan kukkamaalauksia, joista monet olivat kukkien mestarin hengessä tehtyjä. Lisäksi Schjerfbeckin puolustuksena olisi se, että hän valitsi maalauksen, jossa kuvattiin kuihtuvia kukkia. Se sopi sekä Schjerfbeckin omiin tunnelmiin 1880-luvun lopulla että hänen lopputuotantonsa henkeen. Herää silti kysymys, miksi Helene ei jatkanut tällä pohjalla ennen viimeisiä vuosiaan, jolloin hän teki uusluomuksia keltaisista ruusuista ja omaperäisiä asetelmia rappeutuvista hedelmistä?

Syöpäsäätiö on tehnyt Schjerfbeckin Keltaisista ruusuista kauniin adressin tekstillä Lämmin Osanotto. Tässä yhteydessä minä tulkitsen addressin symboliikaksi sen, että elämä on meillä vain lainassa. Suomen lähetysseuran addressissa on kuvattu piirros yhdestä keltaisesta ylöspäin suuntautuneesta ruususta. Mukana on lainaus raamatusta: "Ihmisen elämä on niin kuin ruohon; kuin kedon kukka se kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei kukkaa enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne."

Ruusun symboliikkaan kuului viktoriaaniseen aikaan se, että keltainen ruusu merkitsi kiihkeää rakkautta. Nykyajan Amerikassa vertauskuva on kääntynyt päälaelleen, joten keltainen ruusu tarkoittaa rakkauden hiipumista. Ehkä ainakin tässä mielessä Schjerfbeck ja hänen esikuvansa olivat aikaansa edellä ilmaisukielessään. Toisaalta, vaikka ennen ja nyt keltaiseen liitetään usein kielteisiä assosiaatioita kuten taiteilija Marra Lampi toteaa katsauksessaan Taidemaalaus-lehdessä 1/2009, Schjerfbeckin taiteessa  tämä väri symbolisoi positiivisuutta kuten auringonvalo van Goghilla ja Bonnardilla. Ehkä näin oli myös Schjerfbeckin tärkeän esikuvan Manetin kohdalla. Tämä kuvasi viimeisissä kukkamaalauksissaan useimmin ruusuja. Maalauksessaan Roses dans un verre a champagne hän tuntuu dominoivalla keltaisella ruusulla ja samppanjalasilla tekevänsä kunniaa elämälle ja elämänuskolle.

Schjerfbeckin muita ruusuaiheita

Helene maalasi ruusuja edellä mainitun teoksen lisäksi kahteen otteeseen 1922, 1942 ja 1944. Hän maalasi monia kukkalaatuja, mutta miksi ruusujen, näiden rakkauden kukkien, kuvaaminen painottui näin myöhäiseen aikaan?

Yksinkertaiseksi selitykseksi tarjoutuu se, että Schjerfbeck ei usein tuntenut itseään rakastetuksi eikä hänelle usein lahjoitettu ruusuja eikä niitä ehkä kasvanut hänen pihapiirissään. On liian usein toistettu myyttiä yksinäisestä taiteilijasta, joka luomuksissaan heijasti omaa eristyneisyyttään muista. Tässä hengessä tulkitsee myös Helmiriitta Sariola hänen asetelmataidettaan Ateneumin Schjerfbeck-näyttelyn luettelossa vuodelta 1992. Vaikka tulkinta ei muuten pitäisi paikkansa, puheena olevan teoksen kohdalla se voi olla yhtä osuva kuin Edward Lucie-Smithin väite, että Henri Fantin-Latourin kukkamaaaukset henkivät ylevää tunnetta eristyneisyydestä.

Oli kuinka oli, ihmettelen miksi Schjerfbeck maalasi 1900-luvun ruusuaiheitaan pareittain ja varsinkin miksi hän 1942 maalasi ns. uusluomuksen varhaisesta maalauksestaan Keltaisia ruusuja. Katsoiko hän nyt pieniä muutoksia tehtyään sisäistäneen teoksen täysin omakseen? Ahtelan teosluettelossa maalaus löytyy numerolla 884. Koska teosluettelo on vuodelta 1953, Schjerfbeck ei tietenkään voinut kommentoida vuosiluvun ja teostietojen paikkansapitävyyttä. Asiaa mutkistaa vielä se, että huutokaupassa (Helsingin Bukowski) oli 12.-13.11.1983 myynnissä teos nimeltä Valkoinen ruusu, ilman vuosilukua ja viittausta Ahtelan teosluetteloon, edelliseen omistajaan tai näyttelytietoihin. Minä en ole nähnyt sellaista kuvaa, joka olisi varmistettu otetun Ahtelan mainitsemasta teoksesta, olen nähnyt vain kuvan 1983 kaupatusta teoksesta, joka painokuvan perusteella näyttää melko kömpelöltä signeerausta myöten, mutta ei selvästi väärältä. Tosin kun asiaa alkaa oikein miettiä, voi ihmetellä miksi nimenä on Valkoinen ruusu, vaikka maalauksessa näkyy kaksi ruusua. Olisiko Schjerfbeck tehnyt uusluomuksestaan vielä toisen hyvin samanlaisen version, nimennyt sen valkoisiksi ruusuiksi maljakossa? Tämä ei tunnu kovin uskottavalta, koska astiana ei ole maljakko vaan juomalasi. Jos huutokaupassa olleen teoksen jätti myyntiin joku huononäköinen vanhus, nimen ymmärtää.  En halua heittää epäilyksen varjoa huutokauppalaitoksen päälle siitä, että se olisi toiminut asiantuntemattomasti Valkoisen ruusun kohdalla. Siellähän itse maalaus on tutkittu ja tiedetty sen myyntiin jättäjä. Minä saatan pelkän painokuvan perusteella ajautua harhateille, mutta kieltämättä tiettyä halua spekulaatioihin syntyy, kun tuntee maalauksen esikuvan eli Keltaisten ruusujen historiaa.

Muut Schjerfbeckin ruusuaiheet ovat saaneet julkisuutta taidekirjallisuudessa vasta 1980-luvun loppupuolelta lähtien, tosin minimaalisesti. Pidän Valkoisista ruusuista vuodelta 1922 ja sitäkin enemmän vuoden 1944 parista maalauksesta. Niissä kummassakin ruusuja on kolme kappaletta ja sommittelu on sellainen, jonka itse olen todennut omissa kuvaversioissani parhaimmaksi. Vuoden 1922 Ruusuja, joka myytiin Lontoossa 3.6.2009, on minulle vielä sommittelultaan arvoitus. En tiedä mikä siinä on ideana. Tyyli muistuttaa hieman Ellen Thesleffin erästä 1910-luvun asetelmaa ja joitakin yhteyksiä olen näkevinäni erääseen Bonnardin maalaukseen (The Provencial Jug vuodelta 1930 Fermigierin Bonnard-kirjassa).

 

Retki Fantin-Latourin kukkamaailmaan

 

Henri Fantin-Latourin kukkamaailmaan pääsee helpoimmin tutustumaan valitsemalla internetistä linkki www.artcyclopedia.com. Sen etusivulla voi hakuja tehdä sekä taiteilijan tai teoksen että museon nimen valitsemalla. Lähden seuraavassa valitsemalla taiteilijan ja sitten esiin tulevaa museoluetteloa seuraan niiden ruusuaiheiden kohdalta, jotka antavat jotain mielenkiintoista vertailukohtaa Schjerfbeckin ruusutauluun. Kuvista saa suurentamalla hyvät.

 

The Art Institute of Chicago

 

Museon pitkässä teoslistassa on sivulla 6  Roses in a Bowl, 1881. Siinä ruusuja on tiiviissä kimpussa tummaa taustaa vasten. Lehdet eivät ole paljon näkyvissä ja ne ovat terhakoita, pirteän vihreitä. Ylevöitynyttä yksinäisyyden tunnetta, josta Lucie-Smith puhuu, on korkeintaan pöydälle pudonneessa kukassa. Sen maalaustapa muistuttaa enemmän Schjerfbeckin tyyliä kuin avoinna olevien kukkien esitystapa.

 

Louvre

 

Henrin Fleurs 1872 esitetään koukeroisissa kipsikehyksissään, jollaisia on Suomessakin paljon käytetty. Se ei haittaa välttämättä, koska teos kehyksen vastapainona on hienostuneen pelkistetty. Pikarimaisessa lasissa on kolme valkoista ruusua, suurin keskellä. Lehdet ovat hieman samoin maalatut kuin Helenellä, vaisun vihreitä tai tummiksi varjostettuja. Tausta kauniin sinivihreä ja kaareva pöytä voi olla samantyyppinen kuin suomalaisella.

 

Museum of Fine Arts, Boston

 

Roses in a Glass Vase vuodelta 1890 on kaunis kokonaisuus. Siinä harmaata taustaa vasten on asetettu tiivis kimppu ruusuja, joista enemmistö on valkoisia, keskustaa hallitsee keltainen, sen läheisyydessä kummallakin puolella on tumman punaisia ruusuja. Kimpun alimmat kukat nuokkuvat ja pöydälle on pudonnut keltainen ruusu. Kimpusta lankeaa varjo alas oikealle, sillä valo tulee ylhäältä vasemmalta, kuten niin usein taiteilijalla. Schjerfbeckin taulussa valo tulee kai suoraan yläpuolelta kuin kattoikkunasta elleivät ruusut sitten ole ulkona pöydällä seinää vasten.

Kimpun alin ruusu muistuttaa hieman Helenen alempana olevaa ruusua. Keltaisten kukkien valokohdat ovat paikoitellen Henrillä liian valkoisiksi merkityt. Tausta hänellä on ”hauraammin” maalattu. Mielenkiintoisia ovat taulun esittelyyn liitetyt tiedot aikaisemmista omistajista. Teos on ollut mm. lontoolaisella Desmond Robinsonilla, jonka voi kuvitella olleen Schjerfbeckin tunteman Robinsonin sukulainen. Oletetaan myös, että taulu on voinut toisen maailmansodan aikana tulla natsien anastamaksi, mutta palautusvaatimukset oikealle omistajalle ovat vielä tutkittavina.

 

Rijksmuseum, Amsterdam

 

Stilleven met bloemen vuodelta 1887 on tavallista suurempi Fantin-Latourin kukkataulu. Sen suuresta kukkavalikoimasta erottuu myös keltaisia ruusuja ja ne kaikki nuokkuvat alaspäin, yksi on pudonnut pöydälle. Yhtäläisyyksiä niiden ja Schjerfbeckin ruusujen välille löytyy.

 

Birmingham Museums & Art Gallery Information Centre

 

Roses dans un Verre a Pied vuodelta 1873 on sama taulu, jonka olen aikaisemmin maininnut kuvatun Lucie-Smithin kirjassa. Suurennettava kuva on hyvälaatuinen, mutta ei niin tarkka kuin kirjassa, kylläkin reunoiltaan laajempi. Siitä paljastuu, että kukkavaasi on epätavallisesti aivan pöydän reunalla.

 

Philadelphia Museum of Art

 

Museon kokoelmiin kuuluu yhdeksän edustavaa Fantin-Latourin kukkataulua, joista viisi kuvaa ruusuja. Mielenkiintoisin  Schjerfbeckin kannalta on Still Life with Roses of Dijon, vuodelta  1882. Ruusut nousevat siinä köynnösmäisesti ylöspäin, kärjessä neljä keltaista ruusua. Pydän reunalle on myös asetettu erikseen lähelle toisiaan neljä ruusua, joista puolet selvästi punaisia, puolet epämääräisempiä väriltään. Pöydälle on myös pudonnut keltainen ruusu. Varjoista päätellen valo tulee melko matalalta vasemmalta.

 

Kuva-arkistot: The Athenaeum

 

Tähän arkistoon kuuluu 217 kuvaa Fantin-Latourin teoksista, joista mainitsen vain sellaisia ruusutauluja, jotka jotenkin täydentävät jo edellä esiteltyjä, nekin hyvin lyhyesti.

BOUQUET OF ROSES, c. 1879. Keltaiset dominoivassa osassa.

FLEURS: ROSES MARECHAL NEIL, 1883. Tämä on yksi komeimpia taiteilijan ruusumaalauksia. Siinä neljä keltaista ruusua on hyvin lähellä toisiaan ja lehdet ovat tavallista voimakkaammin kuvatut. Valo on voimakas ja vaikuttavasti esitetty. Schjerfbeckin teos tuntuu tämän rinnalta hyvin valjulta, tuhkanharmaan masentuneelta.

 YHTEENVETO FANTIN-LATOURIN RUUSUAIHEISTA. Tämän katsaukseni perusteella en voi kovin vakuuttuneesti yhtyä Lucie-Smithin olettamukseen, että Fantin-Latourin teoksista etenkin kukkamaalaukset henkisivät jonkinlaista ylevää eristyneisyyden tunnetta. Hänhän kuvaa usein paljon värikkäitä ja erilaisia kukkia taituruudella, joka kertoo luomisen ilosta ja hyvästä motivaatiosta. Ruusumaalauksissa keltaiset ruusut tuntuvat olevan auringon symboleja ja ne sijaitsevat usein joko keskeisessä asemassa, enemmistönä tai muita ylempänä. Vaikka keltaiset ruusut ovat myös ne kukat, jotka ovat joutuneet kimpusta pudonneiden ja kuihtuvien kukkien rooliin, tämä on luonnollista elämän tunnelmien kaksinaisuutta korostava vertaus: asioilla on aina kääntöpuolensa, pitkästä ilosta seuraa surua ja korkealtakin voi pudota. Jos Schjerfbeckin ruusumaalausta voi verrata Fantin-Latourin taiteeseen, uskon että symbolisoi samanlaista asiaa. 1880-luvun Helene vietti rikasta ja onnellista elämää, sai toteuttaa itseään, rakastua, matkustaa ja nähdä paljon ilman ahdistavia kotioloja. 1880-luvun lopulla hän ilmeisesti alkoi tuntea ilonpidon loppuvan. Rakkaus oli mennyt ja paluu pysyvästi kotimaahan edessä. Hän nähdäkseni kopioi ruusutaulun siksi, että näki siinä elämäntilanteensa vertauskuvan. Hän näki siinä joko kaksi entistä rakastavaista toisistaan pois kääntyneinä tai itsensä ja äitiinsä yhteiseen elämään sidottuina.

 

Harrastelija kilpasilla ammattilaisten kanssa

Olen kiinnostuksesta valokuvaukseen ja kuvankäsittelyyn koettanut tehdä omaa kopiotani edellä käsitellystä Keltaisia ruusuja-maalauksesta. Aikaa siihen on mennyt paljon enkä ole kovinkaan tyytyväinen tuloksiin. Helppoa on toki ollut löytää samanlainen lasi kukkia varten, vaikeampaa samanlaiset ruusut suurine lehtineen, vaikeinta lehtien sommittelu oikein kukkien yhteyteen oikeassa valaistuksessa. Loppujen lopuksi olen tullut siihen päätelmään, että Victoria ja Helene eivät asetelmissaan sommitelleet lehtien suhdetta kukkiin samalla tavalla kuin kukkamaalauksen kiistaton mestari Henri. Omalta kohdaltani tunnen päässeeni parhampiin tuloksiin, kun en ole orjalliseti kopioinut Schjerfbeckiä, vaan etsinyt omat ratkaisuni kukkien järjestelyssä ja värityksessä. Voi olla että Riston ruusut on paras kukkateokseni, ainakin olen siihen eniten panostanut.

Omat yritelmäni ovat nähtävissä kotisivujeni kuva-albumissa taidekuvien kansiossa.

 23.7.2009, lisäyksiä 1.5.2013.

Lisäys 18.5.2014

Kun nyt katson Victoria Dubourgin maalausta tiedostosta www.artprice.com, jossa tuo Schjerfbeckin maalauksen esikuva on ajoitettu noin vuoteen 1880, herää ajaus, että toki voi ola mahdollista että juuri Pariisiin opiskelemaan tullut taiteilijamme näki Dubourgin maalauksen jonkun taidekaupan ikkunassa. Hän teki siitä kokeilumielessä mahdollisimman tarkan kopion. Hän ei vältämättä merkinnyt tekielettään kopioksi edes maalauksen takapuolelle, mikäli halusi tietää, pitäisivätkö hänen ystävä'ttärensä sitä hyvänä teoksena ja hänen omana luomukisenaan. Maalaus saattoi siten jäädä hyvin pienen piirin tietoon eikä sitä ilmeisesti noteerattu, koska lausuntoja siitä ei ole säilynyt. Mieltä kutkuttavaa olisi tietää, näyttikö Helene tässä tapauksessa kopiota kihlatulleen ja huomasiko tämä asian oikean laidan. Jos huomasi, kihlattu saattoi pyytää että Helene lisäisi siihen merkinnän kopiosta. Uusissa tutkimuksissa voitaisiin siten nähdä, että kopiomerkintä on poistettu päällemaalauksin.

Jos tämä teoriani on oikea, vastuu asioiden oikean laidan selvittämisestä jää maalauksen ensimmäisille omistajille. En jaksa uskoa, että Gösta Stenman olisi pimittänyt tärkeän tiedon ja ettei Schjerfbeck olisi paljastanut sitä tälle. Pikemmin on Stenmanin ansiota, ettei maalausta pantu esille näyttelyihin Schjerfbeckin nimellä. Että niin myöhemmin tapahtui, johtuu todennäköisesti siitä, että joku epärehellinenb kauppias sai jäljennöksen käsiinsä ja poisti siitä kopiomerkinnän. Minulle tulee tällöin mieleen huijarina taidekauppias Pentti Wähäjärvi, joka osti maalauksia sekä  suoraan Gösta Stenmanin puolisolta Bertalta että epäsuoraan Stenmanin tyttären ketkulta mieheltä, joka salakuljetti teoksia Suomeen Wähäjärvelle. Hän myi ne könttihinnalla kuin sikaa säkissä edes avaamatta säkkiä. Wähäjärvi myi teoksia mm. Gyllenbergeille, joiden omistuksessa kopio keltaisista ruusuista on ollut.

Teoriani voi puhdistaa monen ns. asiantuntijan maineen, sillä he saattoivat vilpittömin mielin uskoa maalauksen Schjerfbeckin alkuperäistyöksi vaivautumatta vertailemaan sitä muiden kukkamaalareiden saavutuksiin. Ilman tällaista tulkintaa minun on vaikea uskoa, että eräs arvostusta saanut tutkija (en halua mainita nimeä) Valituissa Paloissa kuvautti kerran teoksen ja julisti sen Schjerfrbeckin mestariteokseksi.