Menneisyyden heikkoja kaikuja vai tulevaisuuden taidetta?

Kouvolan taidemuseossa oli vuoden 2014 alussa edesmenneen Ilkka Lammen näyttely. En tullut käyneeksi hänen tuotantonsa aikaisemmissa suurkatselmuksissa Helsingissä ja Salossa, joten nyt piti tutustua kunnolla tähän taiteilijaan, josta mielipiteet käyvät pahasti ristiin ja jonka hinnat ovat markkinoilla kivunneet korkealle. Onko taiteilija hintansa arvoinen ja onko hänellä taidehistoriallista arvoa? Voiko käsityksemme hänen taiteestaan muuttua vuosien myötä?

Huomasin näyttelyssä nopeasti, että vaikka nuorena kuolleen taiteilijan tuotanto keskittyi vain vuosiin 1999-2000, hän oli tuottelias tekijä. Mahdollisimman yksinkertaisin tavoin hän loi työskentelyrutiinin, joka takasi helpon ja mielestäni yksitoikkoisena toistuvan suurten maalausten tehtailutavan. Kaiken lisäksi teosten aiheet ja keskeiset ideat oli suoraan lainattu muilta taiteilijoilta. 

Onko toisten taiteilijoiden maineella ratsastaminen hyvä asia? Ei minusta ja maailmalla on saatavissa parempien pastissien tekijöiltä kopioita paljon halvempaan hintaan  kuin Lammin teoksia. Joku Ingrid Ruin oli Zornin oppilaana Morassa ja jäljitteli suhteellisen taitavasti hänen maalauksiaan. Henri Fantin-Latourin vaimo osasi myös maalata jäljitelmiä kuuluisan miehensä kaupallisista  kukkatauluista kohtalaisen hyvin. Vincent van Goghin ystäväpiiristä löytyi harrastelijataiteilijoita, jotka parhaimmillaan osasivat tehdä näennäisesti harhauttavan hyviä kopiota esikuvansa mestariteoksista. Toisaalta monet suurista maalareista ovat surutta lainanneet paljon toisilta taiteilijoilta, kuvaavimpina esimerkkeinä Picasson lainukset Braquelta ja Gauguinin lainaukset Bernardilta.

Kouvolan näyttelyssä oli pääasiassa Lammin alastonaiheita. Olen itse ollut 1980 luvulla lähes vuosikymmenen piirtämässä Helsingin taidehallissa alastonaiheita ja olen mm. Zornin taiteen ystävä. Lammi piti Zornia yhtenä tärkeimpänä esikuvanaan. Minusta suomalaisen taito ei ole lähelläkään ruotsalaisen mestarin taitoa. Zorn oli kansainvälisen tason henkilökuvaaja, mutta Lammi ei ole edes kotimaisen tason huippuja. Zorn osasi jo hyödyntää impressionistien oppeja, mutta Lammi maalasi sitä paljon vanhemmalla ruskeamaalauksen tyylillä ja teki sitäkin liian nopeasti eli ohittaen akateemisen maalauksen hienoudet. Taidehistoriallisesti Lammi on väliinputoaja, kahdella tuolilla istuja, joka ei onnistunut päätavoitteissaan. Hän ei ole hyvä modernisti, mutta ei myöskään hyvä klassisen taiteen edustaja. Hän ei kuulu parhaimpiin alastonkuvaajiimme ja hänen aihepiirinsä on liian yksipuolinen. Hän ei kuvaa hyvin omaa aikakauttaan eikä pääaiheensa eli naisen osaa. Hän on sovinnainen maalari, joka maalasi mitäänsanomattomille malleille suuruuden kulissin.

Ilkka Lammi ei ollut ainutlaatuinen taiteilijana eikä ihmisenä. Hänen ikätoverinsa Pasi Tammi maalasi hieman samaan tapaa. Jos haluamme saada taustaa Lammin teosten saavuttamille korkeille hinnoille, meidän on paras verrata häntä toiseen sovinnaiseen taiteilijaan, sellaiseen kuin Paul Fischer, joka syntyi jo 1860 ja kuoli 1930-luvulla.

Fischer ei keskittynyt alastonmaalauksiin, vaan sai hyvän nimen erityisesti aikansa kaupunkielämän kuvaajana. Hän kuvasi 1800-luvun Kööpenhaminaa hienolla tavalla ja ymmärtää helposti että hän on saanut huutokaupoissa korkeimmalle nousseet hinnat juuri tällaisista teoksista. Hänen toisen luokan sovinnaiset alastonaiheensa kuuluvat usein myöhäistuotantoon. Ne jäävät usein huutokaupoissa myymättä, toisin kuin parhaat teokset, jotka yhdistävät aikalaiskuvausta ja alastonmaalausta. Sellaisia parhaasta päästä on maalaus taiteilijan omasta ateljeesta 1904.

Fischer sai kaikkiin alastonmaalauksiinsa enemmän elämän tuntua kuin Lammi ja rantamaisemissa meren kuvaus oli luontevampaa kuin suomalaisella. Ja vaikka hänkin kuului sovinnaisiin taiteilijoihin, välistä hän irrotteli rutiinista jopa liikaa. Sellainen ylipirteä maalaus on Tanssijat, jossa kaksi alastonta tanssii nauhojen kanssa ruusujen keskellä. Maalaus on kuin yliromanttinen kuva suklaarasian kanteen ja se jäikin huutokaupassa myymättä.

Eräät sovinnaisimmista Fischerin alastonaiheista ovat saavuttaneet huutokaupoissa (mutta eivät tietääkseni muualla) hintoja samaan tapaan kuin Lammin teokset. Täytyy kuitenkin muistaa, että Fischer on kansainvälisempi nimi kuin Lammi.

Miksi Lammin teokset myydään näköjään poikkeuksetta Bukowskilla, mutta ei Hagelstamin huutokaupoissa? Tähän voi löytyä kaksi selitystä. Voi olla niin, että jälkimmäisenä mainittu liike on laatutietoisempi modernin taiteen kohdalla, edellinen kaikkiruokaisempi. Toisaalta voi olla niin, että löytyy joku yksityinen taho, jolla on hallussaan paljon enemmän Lammin maalauksia, kuin yleensä on oletettu hänen maalanneen. Esimerkiksi Artpricen tietojen mukaan myynnissä on ollut noin 70 teosta. Jos oletamme, että taiteilija on kolmena vuonna maalannut karkeasti laskien 24 taulua vuodessa, se merkitsee että yhden taulun valmistumiseen on mennyt pari viikkoa. Minä en jaksa uskoa että taiteilija olisi käyttänyt näin paljon aikaa yhteen tauluun, vaan sellaiseen on tuhrautunut korkeintaan viikko. Mikäli taiteilijan tuotanto on oletukseen verrattuna yli kaksinkertainen ja suurin osa näkymättömissä olleesta tuotannosta on yhdellä omistajataholla, tämän tietenkin kannattaa olla yhden huutokaupan kanssa tekemisissä. Silloin hän voi paremmin ohjailla teosten myyntiä ja lupailla yksinoikeutta myyntiin, mikäli huutokauppaliike suostuu ajamaan hänen myyntipolitiikkaansa.

Minä aikoja sitten varoitin ihmisiä asettamasta liika luottamusta Juhani Palmun menestykseen ja tunnen nyt samanlaista huolta Lammin kohdalla. En halua että taidekauppaan pesiytyy keinottelu tai että taidetta ostetaan vain sijoitusmielessä. Annetaan suuressa maailmassa tapahtua mitä siellä tapahtuu meteliä nostamatta, mutta pidetään oma pesä siistinä.

Kun nyt olen ruotinut Lammen pataluhaksi vähän samantapaisella murskakritiikillä, mikä on normaali käytäntö nykyään kansainvälisissä laulukilpailuissa ja kokkausohjelmissa, kohtuuden vuoksi minun on puhuttava myös hänen kehitysmahdollisuuksistaan, mikäli hän olisi voinut jatkaa urallaan. Eihän Picassoakaan arvosteta vain hänen Sinisen kauden teosten perusteella eikä Schjerfbeckiä hänen Pariisin kauden teosten ansiosta.

Lammen tuotannon pari alkuvuotta on hyvin lyhyt aika millä mittapuulla tahansa mitattuna. Minä ainakin olen sitä mieltä, että hän sai tänä aikana keskimääräistä enemmän aikaan.

Teoksiin alkoi tulla jo syvällisempää sisältöäkin kuten Torjuttu-maalaus osoittaa. Lammi löysi henkilöidensä ja taustojensa perusmallit ja sai ne hyvin hitsattua yhteen. Puuttui enää se, että hän rakkauden tai suuren kärsimyksen avulla olisi päässyt suuriin synteeseihin. 

Lisäys 2017: Kun nyt olen nähnyt enemmän Lammin teoksia enkä jäänyt yhden näyttelyn loukkuun, minun on muutettava käsityksiäni. Muutokseen on vaikuttanut myös tutkimukseni Fernand Legerin tuotannosta.

Leger maalasi paljon sekä todella hyvää että todellisia tusinateoksia. Taiteilijaa ei voi tuomita siitä, että hänellä on huonoja teoksia. Huomio täytyy kiinnittää lähinnä hänen parhaimpiin teoksiinsa. Niitä olen nähnyt nyt sen verran enemmän, että voin tehdä objektiivisemman arvion Lammen taiteesta.

Lammessa oli tavallaan kaksi taiteilijaa. Toinen valitsi nuoruuden innossa helppoja ratkaisuja, joilla pääsi nopeasti eteenpäin. Näitä olivat nimenomaan Zornin hengessä tehdyt alastonmaalaukset. Kun hän poikkesi niiden valoisuudesta sisätiloihin ja enemmän omiin tunnelmiinsa, tuloksena oli todellista taidetta. Siinä on taustan ja tunnelman vuoksi omaperäisyyttä. Vastakohtaisuudet synnyttävät moniulotteisuutta teoksiin.

Helene Schjerfbeckin esimerkki todistaa, että taiteilija voi ottaa vaikutteita monelta taholta ja silti pystyä itsenäisyyteen.Taiteilija voi myös ajoittain nousta suuruuteen, vaikka yleistasoltaan jäisi paljon alle huipputeosten saavuuksia. Tästä yksi parhaita esimerkkejä on Julian Schnabelin yksityisnäyttelyn loistokkaat teokset vuonna 2009 New Yorkissa.

En tarkoita, että Lammen pitäisi taiteessaan aina olla hämärissä sisätiloissa. Yksi parhaimpia ellei paras teos mielestäni oli Nainen ja ruusu, jonka näin Mustion kartanon eräässä kesänäyttelyssä. Se saavutti sekä suuren yleisön että taiteentuntijoiden arvostuksen.

Hyvä taiteilija on sellainen, että hän voi hän voi käyttää hyväkseen muiden ideoita, mutta yhtä hyvin hän voi olla esikuvana muille. Olen omassa sunnuntaitaiteilijan ominaisuudessa yhdistänyt osia omista luomuksistani jonkun taiteilijan teokseen tai yhdistellyt kuvankäsittelyohjelmilla eri taiteilijoiden teoksia toisiinsa. Parhaiten osien ymppääminen on onnistunut kuuluisimpien mestarien teosten kohdalla. Minun parhaita kohteitani on ollut Lammin taide. Uskonkin nyt, että hänen teostensa arvostus nousee